perjantai 22. tammikuuta 2016

Vauvanpesä- Babynest






Minulla oli alunalkaen vahva ajatus siitä, että lapseni tulisi nukkumaan Kelan laatikossa. Ihan pelkästään jo fiiliksenkin vuoksi! Olin bongannut hyvän ohjeen laatikon tuunaamisesta mieleiseksi ompelemalla ja sitä oli tarkoitus hyödyntää.

Siirsin ja siirsin ompelemista. Ensin piti tehdä harmaa, sitten vaaleanpunainen. Mutta koska olimme jääneet hieman epävarmoiksi tulokkaan sukupuolesta tuntui vaaleanpunainen vähän riskiratkaisulta. Ja niin muut ompelukset ajoivat ohi.

Juuri oikeaan aikaan Facen ompeluryhmissä alkoi näkyä kuvia Vauvanpesistä eli Babynesteistä. Voi kuinka söpöjä! Minäkin päätin tehdä sellaisen.

Hyvä, että tein! Meidän Kirppustiina, kun tuli sen verran ennakkoon, niin alkuun tuntui kovastikkin huutavan hätäänsä siitä minne oli joutunut. Synnärillä auttoi kapalointi ja kotona tuntui tuovan helpotusta tuo vauvanpesä, jossa on hyvinkin pieneen rajattu tila ja pehmeät seinämät ympärillä. Neiti makaili pedissä hyvinkin aktiivisesti ne ajat jolloin suostui olemaan muualla kuin sylissä.

 
Suurimmassa osassa ohjeita pesä on tehty 60cm pitkäksi. Kannattaa ehdottomasti tehdä 70cm. Meillä jäi ainakin turhan nopeasti pieneksi.

Hyödynsin Diary of A- ja Me, Myself & I- blogeista löytämiäni ohjeita.

Kankaat: Kangastus
Renkaat: Karnaluks
Nauha: Nokian kauppahuone
Sellaisen kiristysmakenisminkin ostin, mutta se ei koskaan päätynyt käyttöön asti

2 kommenttia:

  1. Vautsi! Tuli myös tosi hieno ja tää oli kyllä meilläkin aluksi ihan ehdoton! :) ja tossa oot todella oikeassa, että pidemmäksi kannattaisi tehdä! Meillä jäi kanssa harmillisen ajoissa liian pieneksi.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!