Et muuten tätäkään usko

Jestas, koskahan olen viimeksi lukenut muuta kuin työhön kuuluvaan koulutukseen liittyvää kirjallisuutta?! No, oikeastaan edellinen kirja-bloggaus sen paljastaa. Eipä vain ole juuri aikaa lukemiselle tai se aika mikä olisi niin silloin ajaa ohi jotkut muut ajanviettotavat. 

Kävin kirjastosta hakemassa koulutukseen liittyviä kirjoja ja samalla huomasin tämän Ville Haapasalo- "Et muuten tätäkään usko" (Kauko Röyhkä, Juha Metso). Emmin ensin kirjan ottamista, kun se oli Vippi-laina hyllyssä eli laina aikaa vain kaksi viikkoa, eikä mahdollisuutta kirjan uusimiseen. No, otin lopulta kuitenkin.

Kuva Prisman sivut

Kahdessa päivässä tuo sitten tuli luettua vaikka en tosiaankaan istunut pelkästään nenä kirjassa! Kirja on nopea lukuinen, isosta koosta huolimattaan tekstisivuja on vähän ja yhdellä sivulla tekstiä myös vähän. Kyllä on monenlaista tuolle miehelle sattunut ja tapahtunut! Kyllä sitä onkin melkein välilllä vaikea uskoa! 

Kirja avaa silmiä katselemaan Venäjää vähän erilaisten silmälasien läpi. Totta kai täytyy ottaa huomioon, että kirja perustuu yhden miehen subjektiivisiin kokemuksiin, mutta joka tapauksessa ne kokemukset tarjoavat uudenlaista näkökulmaa ja selittävät Venäjä-asioita, joita on vaikea ymmärtää vain uutisten perusteella. Asioiden taustoja tai sitä mitä niiden takana saattaa olla. 

Siihen nähden kuinka suosittu mies Venäjällä tuntuu olevan, vaikuttaa Haapasalo ihanan jalat-maassa-tyypiltä. Ilo lukea suomalaisesta jörrikästä, joka ei liikoja prameile vaan on oma arkinen itsensä säilyttäen kuitenkin rajan julkisen ja yksityisen minänsä välillä.

Kannattaa lukea myös edellinen miehestä kertova kirja "Et kuitenkaan usko..."- Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä. Ensimmäinen kirja kertoo Haapasalon alkuvuosista Venäjällä ja tämä uudempi hänen 2000-luvustaan siellä.  

Kuva Prisma

Kirja käteen ja aurinkoon!

Lukunautintoja

Olin joskus kova lukija, kirjaston vakikävijä. Se oli aikaan ennen lukiota, ammattikorkeakoulua ja työelämää. Ennen tenttikirjoja ja työhön kuuluvien koulutusten pakollisia lukuopuksia. Oli ihana uppoutua tuntikausiksi kirjojen maailmaan.

Viime vuosina vaki lukemistooni ovat kuuluneet Mary Higgins Clarkin ja Anne Holtin kirjat, kun heiltä on tullut uusi kirja olen etsinyt ajan saadakseni sen luettua. Niin alas olen kuitenkin joutunut vajoamaan, että yleensä ostan nämä kirjat itselle. Kirjastosta lainattuina olisi liian kova paine saada ne tietyssä ajassa luettua ja yleensä silloin, kun tuollainen paine on, se ei onnistu. Uusiin, suosittujen kirjaisilijoiden, kirjoihin, kun yleensä on vielä pitkät varausjonot, joten kirjan uusiminenkaan ei onnistu.

Nyt sain joululahjaksi äidiltäni tällaisen kirjan, Jussi Adler-Olsen: Vanki. Täysin uusi tuttavuus minulle, kuulemma hyvä. Vähän karsastellen tähän ensin suhtauduin, olen kai niin tyytynyt kohtalooni vähäisestä lukuajasta.

Tartuin kirjaani loman alkajaisiksi ja se vei minut totaalisesti mennessään. Oli poimittava kirja käteen aina, kun siihen vain oli tilaisuus. Sellaiset kirjat ovat ihania! Ei minkäänlaista pakkopullaa, jotta kirjan saa kahlattua läpi vaan enemmänkin polttava halu saada tietää kuinka lopulta käy. 

Aikuisuuteen kai kuuluu pieni huononomantunnon pistos, joka musituttelee kotitöistä, jotka ovat tekemättä. "Ihanko oikeasti meinaat istua sohvalla kirja kädessä vaikka koti on imuroimatta, tiskikone täyttämättä...jne". Mutta onnistuessaan vaientamaan tuon äänen, voi kuinka ihana hyvästä kirjasta on nauttia!

Tämä oli äidiltä nappi ostos ja taidanpa tilaisuuden tullen tarttua sarjan seuraavaankin osaan! Onhan tässä tulossa vielä toinen lomaviikkokin...