Olin joskus kova lukija, kirjaston vakikävijä. Se oli aikaan ennen lukiota, ammattikorkeakoulua ja työelämää. Ennen tenttikirjoja ja työhön kuuluvien koulutusten pakollisia lukuopuksia. Oli ihana uppoutua tuntikausiksi kirjojen maailmaan.
Viime vuosina vaki lukemistooni ovat kuuluneet Mary Higgins Clarkin ja Anne Holtin kirjat, kun heiltä on tullut uusi kirja olen etsinyt ajan saadakseni sen luettua. Niin alas olen kuitenkin joutunut vajoamaan, että yleensä ostan nämä kirjat itselle. Kirjastosta lainattuina olisi liian kova paine saada ne tietyssä ajassa luettua ja yleensä silloin, kun tuollainen paine on, se ei onnistu. Uusiin, suosittujen kirjaisilijoiden, kirjoihin, kun yleensä on vielä pitkät varausjonot, joten kirjan uusiminenkaan ei onnistu.
Nyt sain joululahjaksi äidiltäni tällaisen kirjan, Jussi Adler-Olsen: Vanki. Täysin uusi tuttavuus minulle, kuulemma hyvä. Vähän karsastellen tähän ensin suhtauduin, olen kai niin tyytynyt kohtalooni vähäisestä lukuajasta.
Tartuin kirjaani loman alkajaisiksi ja se vei minut totaalisesti mennessään. Oli poimittava kirja käteen aina, kun siihen vain oli tilaisuus. Sellaiset kirjat ovat ihania! Ei minkäänlaista pakkopullaa, jotta kirjan saa kahlattua läpi vaan enemmänkin polttava halu saada tietää kuinka lopulta käy.
Aikuisuuteen kai kuuluu pieni huononomantunnon pistos, joka musituttelee kotitöistä, jotka ovat tekemättä. "Ihanko oikeasti meinaat istua sohvalla kirja kädessä vaikka koti on imuroimatta, tiskikone täyttämättä...jne". Mutta onnistuessaan vaientamaan tuon äänen, voi kuinka ihana hyvästä kirjasta on nauttia!
Tämä oli äidiltä nappi ostos ja taidanpa tilaisuuden tullen tarttua sarjan seuraavaankin osaan! Onhan tässä tulossa vielä toinen lomaviikkokin...
