maanantai 8. helmikuuta 2016

Aurinko armas

Enpä olisi uskonut miten suosittu itsetehty lelu voisi olla!

Bongasin Eilen tein- blogista ihanan lelun Onnin ja Ilonan katselukankaasta. Postausta lukiessani meidän neiti ei ollut vielä osoittanut erityisempää kiinnostusta mitään leluja kohtaan, joten kuvaukset  lelussa olevien katselukuvien "toimivuudesta" saivat innostumaan.

Tilasin itselleni virikekuvakangaspalasen ja lisäksi pari korttia. Aluksi meillä katseltiin kortteja ja kankaan kuvia ihan sellaisenaan ja yritin selvittää mitkä niistä saisivat neidissä jonkinlaista reaktiota aikaan. Korteista punaisella pohjalla oleva lintu toimi oikein hyvänä katseen vangitsijana ja se oli myös ensimmäisiä asioita, joita neiti oikeasti silmillään lähti seuraamaan. Tätä ei kuitenkaan kangasrivistöstä löytynyt. Kankaan kuvista parhaiten "toimi" aurinko, sammakko ja riikinkukko.

Ompelin  neidille kolmiolelun. Kolme kuvaa kolmioksi ja toisesta kankaasta päätypalat. Aurinkokuvan takana on ommeltuna paistopussi rapinaa tuomaan. Aikomuksenani oli tuunata ohjetta vielä niin, että olisin laittanut lelun sisään kulkusen, mutta olin niin tohinaa täynnä lelua tehdessä, että tällainen aikomus unohtui.

 Melkoista riepotusta tämä lelu onkin saanut. Uutena lelusta ei tullut kuvia otettua, joten tässä jo melkolailla ruttuisena. Luulen, että tuo kolmion muoto tekee lelusta helposti pideltävän, helpomman kuin mitä neliö olisi. Aluksi lelua esiteltiin neidille ja katseltiin yhdessä kuvia ja puserreltiin niin, että rapisi. Nyt neiti saattaa makailla lattialla selällään, katsella kuvia ja puserrella lelua omissa käsissään, välillä viskaista syrjään, kääntyä mahalleen ja taas puserrella lisää. Paljon on myös nauhoja laitettu suuhun ja samanaikaisesti nyhdetty lelua käsillä.

 Samalla kerralla ompelin kahdesta palasesta lituskaisen lelun ystävän vauvalle, hänestä oli tuolloin vasta tieto masussa olosta. Nyt tämäkin neiti on jo ehtinyt syntyä ja lelukin matkalla omistajalleen. Kankaiden välissä on kuvan kokoinen pala vanulevyä ja paistopussia.

Kankaat: kuvakangas Onni ja Ilona, mustavalkoinen-kangas Kangastus
Nauhat: Karnaluks

2 kommenttia:

  1. Ei vitsit! Onpas kiva idea :) onneks kerkesin surffaamaan sun blogiin! Täytyykin kokeilla jotain samantyyppistä heti, kun on aikaa kaivaa tuo ompelukone kaapista! :)

    VastaaPoista
  2. Kiva, kun kävit. Kannattaa kyllä tehdä joku tällainen, on ainakin meillä ollut siinä määrin suosittu.

    VastaaPoista

Kiitos viestistäsi!